Nähdäkseni tärkeintä ruokavaliossa on monipuolisuus. Yhden päivän ruuallinen yksipuolisuus ei vielä heijastu elämään, mutta viikko spagetilla ja iän ikuisella jauhelihakastikkeella kylläkin. Salaattia täytyy muistaa syödä. Mielellään muutakin kuin kurkkua ja tomaattia.
Sipuli ja kesäkurpitsa ovat hyviä raaka-aineita antamaan salaatteihin makua ja täyttävyyttä tai ruokaan keveyttä ja terveellisyyttä. Paistettuina molemmat ovat erinomaisia vaikka yksistäänkin. Jauhelihaa voi jatkaa soijarouheella joka on paitsi paljon huokeampaa myös erittäin terveellistä. Ja ystävällisempää luonnolle.
Soijaa eri muodoissaan ei kannata halveksua. Soijajugurtti toimii erinomaisena kermaviilin korvikkeena tulisten ruokien kanssa tai dippien tekoon, muistuttaen unkarilaista jugurttia, lähennellen jopa smetanaa. Soijasuikaleilla taas voi ryydittää kanawokkia. Soijasta saa paljon proteiinia.
Tavallisen työssäkäyvän on kuitenkin hyvä muistaa ettei proteiinia tarvita määrättömästi. Vaikka tekisitkin raskasta työtä, jos se on hyvin mekaanista ja olet tehnyt sitä jo pidemmän aikaa, ei se kasvata lihaksia, etkä siis tarvitse proteiinia tyydyttämään kehosi kasvuhaluja. Sen sijaan tarvitset runsaasti sokeria, energiankulutukseen.
Vesi on juomana ykkönen, vanhin voitehista ja niin poispäin. Vettä kannattaa juoda pari litraa päivässä. Se huolehtii aineenvaihdunnasta, pitää veren kunnossa ja vaikka mitä. Maito on hyvä ruokajuoma. Mutta ne lehmät, ne tuhoavat maapalloa. Jos se ei haittaa, maito on erinomainen kalsiuminlähde ja nykyään siihen myös lisätään D-vitamiinia, joka varsinkin talvisin on keholle tärkeää ja ehkäisee kaamosmasennusta.
Soijamaito on omien kokemuksieni mukaan hiukan makeampaa, jopa hivenen vaniljaisempaa ja vaikka sitä kahvin kanssa käytänkin, se ei oikein sovi ruokajuomaksi. Paremmin menee jopa olut.
Alkoholijuomia ruuan kanssa nauttiessa tulee huomioida, niiden sisältämät energiamäärät, jotka ovat huomattavia. Ei yksi olut ruuan kanssa ole valtavasti, mutta jos grillaillessa tyhjenee koko boksi tölkeistä on myös energiaa tullut useamman pihvin verran pelkästään juomista.
Karsinogeenejä ja hiiltä kannattaa varoa grillatessa, varsinkin näin kesäaikaan. Muttei niitä tarvi määrättömästi pelätäkään. Jos satsi makkaroita kärventyy kunnolla, kannattaa ensin hiukan rapsuttaa pintaa vaikka veitsellä, lähes aina sieltä paljastuu täysin syömäkelpoista evästä. Ja hiilet kun rapsuttaa nurmikolle niin se saa siitä kasvuvoimaa, aikanaanhan kaskiviljelyllä luotiin nopeita omaisuuksia.
Lihaa ei tosiaankaan tarvitse olla joka aterialla. Kalaa pitäisi muistaa syödä. Siinä on paljon arvokkaita hivenaineita ja omega kolmosta. Mutta myös elohopeaa ja muita mukavia myrkkyjä, jos on vaikkapa raskaana kannattaa hyvin tutustua ruokalajeihin joita saa syödä ja joita ei. Kotimaiset kalat ovat kuuluneet kieltolistalle.
Hedelmiä kannattaa popsia päivän mittaan, niistä saa paitsi arvokasta sokeria, fruktoosia, myös runsaasti vitamiineja. Jos tietää olevansa laiskahko kuorimaan ja paloittelemaan hedelmiä pitkin päivää, on hyvä varautua ja kerralla viipaloida useampi omena jääkaappiin tai tehdä iso kulho hedelmäsalaattia, pari banaania, pari omenaa, persikkaa purkista liemineen tekee jo helpon, huokean ja nopeasti piristävän salaatin. Päälle voi vielä laittaa rahkaa.
Comments are closed.